• Keittiöstä/ About a kitchen

    Kun me kaksi vuotta sitten ostettiin tämä asunto, me ei tehty sen kummempaa remonttia muuta kuin pistettiin seinäpinnat uusiksi. Päätettiin tuolloin, että kaikki isommat remontit saavat jäädä odottelemaan tulevaa. Nyt vihdoin ja viimein ollaan tässä kevään aikana toteuttamassa keittiöremontti. Remppajuttuja siis tiedossa blogin puolellakin! Olen ehtinyt asiasta mainita ainakin instagramissa jo viime vuoden puolella ja olenpa tainnut vilauttaa yhtä luonnoksistanikin instassa.
  • Täydellinen kaapisto/ perfect cabinet

    Kaupallinen yhteistyö/ Tikkurila  Me mietitään Maijun kanssa sisustusratkaisuja melko paljon yhdessä. Meinaan sitä, että ei taida olla kovinkaan montaa valintaa sisustuksen suhteen kummankaan kodissa viimeisen parin vuoden aikana tehty, jolloin ei olisi kysytty toisen mielipidettä tai enemmänkin pyöritelty ja mietitty asiaa yhdessä. Meidän viestiketju liittyen mm. kauniisiin maalisävyihin tai mikä olisi täydellinen valaisin milloin minnekin tilaan on pidempi kuin kehtaan edes myöntää.