Viimeinkin! Luvattoman kauan tässä kesti, mutta vihdoin kaikkien kiireiden jälkeen ehdin kirjoittelemaan messuista. Vasaramessut järjestettiin siis jo tovi sitten Mustasaaren Botniahallissa. Messu viikonloppu oli oikein mukava ja antoisa, vaikka itse satuinkin harmikseni sairastelemaan juuri messujen ajan. Messuosaston toteutus sujui helposti, suuri kiitos siitä mahtaville yhteistyökumppaneilleni. Vaikka isompia juttuja löytyi jo itseltäni valmiina, ei messuosasto olisi ollut lähellekään tuota luokkaa, ellen olisi saanut niin mahtavia tuotelainoja.
Ensi kertaa messuilla olevana oli monta pientä asiaa jota ei osattu ottaa huomioon, mutta seuraavalla kerralla sitten viisaampana! Itse jäin myös hieman harmittelemaan että projekti tuli niin pikaisella aikataululla, ettei meillä ollut mahdollista laittaa pintamateriaaleja osastollemme. Itsehän haikailin niiden viininpunaisten kalkkimaalattujen seinien perään. Eikä joku kiva lattiamateriaalikaan olisi pahitteeksi ollut. Näillä kuitenkin mentiin ja hyvin pärjättiin!
Kaiken kaikkiaan hienot messut ja mahtava uusi kokemus! Iso kiitos yhteistyökumppaneille ja Pohjanmaan Expolle. Sekä kolmelle mahtavalle bloggaaja kollegalleni jotka jaksoivat tsempata ja auttaa tarpeen tullen.
Minun Min
– Tom Dixon valaisin
– House Doctor marmorialunen
– Nicolas Vahé ruoat
– House Doctor aterimet
– Bibol bambukulhot
Madesign
– Beni Ouarain matto
Hemtex
– Maljakko
Myös Maijulle kiitos Thonetin ja taljan lainasta! Sekä muusta avusta.
Ihan huippu kaunista! Ihanaa asettelua ja taidokasta yhdistelyä, sekä täydelliset kuvat. Tykkään todella paljon <3.
Todella tyylikästä ja kaunista. Iso peukku!
Kiitos Jutta! Mukava kuulla tuollaisen tyylitaiturin suusta positiivista palautetta 🙂
Kiitos kiitos <3
Nuo kukat ja juomalasit! Kaunis osasto, sopivasti kauniita, silmiin tarttuvia yksityiskohtia. Hyvä sinä!
Hienon osaston olet suunnitellut ja toteuttanut 🙂
Kukat oli ihan munki suosikit! Vitsi kun oiskin vara hankkia joka perjantai tuollainen kimppu kotiin 😍
Kiitsa Peeta! Kyllähän tuo ensimmäiseksi messukohteeksi oli iha jees 😀
Hieno oli tuo osasto! Kauniisti kuvissa toistuu osaston tunnelma 🙂
You need to be a part of a contest for one of the
finest blogs on the net. I most certainly will highly recommend this blog!