Kumpi on parempi oma asunto, vai vuokra-asunto? Millaisessa elämäntilanteessa olette ostaneet asunnon? Kaivataan paljon kommentteja ja perusteluja, puolesta ja vastaan.
Which one do you prefer, your own apartment or rental?
41 thoughts on “Oma vai toisen oma?”
Leave a Reply
You might also enjoy
Meillä (mä&mies) on kohta 3 vuotta ollut oma kerrostaloasunto. Ostettiin, kun kohdalle osui sopiva, vaikka mitenkään erityisesti ei oltu päätetty, että ostetaan. Katseltiin silloin tällöin asuntoja ja kerran sitten tämä osui silmiin. Sitä ennen asuttiin vuokralla.
Mies oli ollut vakityössä jo pidempään ja mun koulun piti loppua samoihin aikoihin, kun ostettiin asunto, mutta sainkin pidemmän työpätkän koulutusta vastaavassa työssä ja koulu on ollut tauolla.
Tämä taloyhtiö osoittautui jälkikäteen huonoksi valinnaksi ja nyt jännitetään, päästäänkö tästä ikinä eroon. Mä haluaisin toisaalta myydä tämän vaikka heti, mutta toisaalta viihdyn täällä ja tämä on meidän koti. Harmittaa vaan, koska vaikka selvitettiin asioita tosi hyvin etukäteen niin silti on tullut kurjia juttuja ilmi.
t. Anu
Ilman muuta oma! Itse jahkailin pitkään oman ostamista ja nyt harmittaa. Sehän on kun laittaisi rahaa pankkiin joka kuukausi. Vuokralla ollessa maksat toiselle eikä käteen jää mitään, lainan lyhennystä maksat itsellesi ja kun on aika vaihtaa saat yleensä voittoa, koska arvo nousee lähes aina.
Kannattaa laskea lainalaskurilla netissä minkä hintaiseen asuntoon on varaa, lisätä kuukuasi erään 100-200 yhtiövastiketta ja sitten alkaa sillä summalla etsimään mitä on mahdollista lyhentää.
Itse ostimme remontin tarpeessa olevan asunnon kaksi vuotta sitten. Nyt jos myisi niin sen lisäksi että on maksanut lainaa pois 2 vuotta, voittoa on tulossa melkein 30% ostohinnasta. Se on hyvä pesämuna isompaa asuntoa ostaessa..
Asuin ennen asunnon ostoa 10 vuotta vuokralla. Jos silloin olis ostanut heti oman olis asunto jo puoliksi maksettu.
Me ostettiin miehen kans oma asunto reipas vuosi sitten, enkä hetkeäkään oo katunu! Niin monta vuotta tuli asuttua vuokralla sellaisissa kompromissikodeissa, että päätettiin sitten ettiä oma. Molemmilla kuitenkin oli jo vakityöt. Ollaan viihdytty, osattiin valita rauhallinen alue, mutta kuitenkin suht läheltä keskustaa. Tilaa on riittävästi ja pikkuhiljaa ollaan muokkailtu tätä omannäköiseksi.
Ostin ja olen vuokralla. 🙂 Eli omistusasunto jäi toiselle paikkakunnalle ja vaikka asunto on ihanista ihanin, riippuvaisuus omaisuudesta on aina ollut ahdistavaa. Vuokralla kun asuu ei ala pännimään kun kuulee että pesutuvan seinä vuotaa ja taloyhtiö joutuu ottamaan korjauksiin lainaa… niin ja sit se laina ei riittänytkään… ja sit pitäis korjata katto…. ARGH!
Eli kohta menee asunto myyntiin. 🙂
Ostimme oman rivitalokaksion viisi vuotta sitten kun olin 19 ja mies 20. Mies oli silloin jo vakituisessa työpaikassa ja itse tein osa-aikatöitä. Kun olimme asuneet asunnossamme kaksi vuotta, aloitin opinnot ja viime syksynä myös mies rupesi opiskelemaan. Tiukkaa tekee rahallisesti, mutta opintotuen, -lainan ja iltatöistä saatavan palkan avulla tässä yritetään kituuttaa. Emme kuitenkaan halua lähteä tästä kodista mihinkään, ellei ole aivan pakko. Tykätään alueesta ja taloyhtiöstä tosi paljon.
Moni ajattelee, että on järjetöntä nostaa opintolainaa, jolla sitten maksaa asuntolainaa, mutta jos se on mitä vaaditaan, niin so be it. Velan määrähän ei siis opiskeluaikana juuri vähene, mutta mielestäni se on sen arvoista. Saa laittaa huushollia mieleisekseen, vaikka edes pikku rahalla.
Eli minun mielipide on se, että mieluummin omistusasunto kuin vuokra-asunto. Sanoisin jopa, että mieluummin pieni omistusasunto kuin suuri vuokra-asunto.
Olen omistanut ja siirtynyt takaisin vuokralle, koska omistaminen tuntui niin epävarmalta. On taloyhtiöt, naapurit, rempat, huoltotyöt, lainan korot, asunnon arvo, maailman talous.. Siispä tyytyväisesti vuokralla tällä hetkellä enkä tiedä koska, jos koskaan, olen valmis velkaantumaan. Mielummin etsin kauniin vuokra-asunnon, jota on mahdollisuus myös muuntaa oman esteettisen näkemyksen mukaisesti. 🙂
Meillä on nyt vuoden ollut oma (tai pankin) koti. Ostotilanteessa olin lasten kanssa kotona ja mies vakityössä. Mies oli haaveillut omasta monta vuotta, itse en sitä niin kauheasti ollut haikaillut. Meillä oli halpa vuokra ja asunto kivalla paikalla. Nyt maksamme vastiketta ja lainalyhennyksi jonkin verran enemmän kuin vuokra oli, mutta silti kohtuullisesti. Pitkällä laina-ajalla siis mennään.
Ostopäätös tuli aika äkkiä. Lainalupaus meillä oli ollut jo jonkin aikaa, mutta ei oltu kauhean aktiivisesti asuntoja enää katsottu. Sitten tuli vastaan alkuperäiskuntoinen asunto hyvältä paikalta ja edullisesti ja saatiin ostettua se ennen ensimmäistä näyttöä. Saatiin repiä asunto tyhjäksi ja tehdä kaikki mieleiseksi niin kuin olimme toivoneet.
Jännältä tuntui kun lainoista neuvoteltiin, mutta nyt ei enää jännitä vaan mietitään jo isompaa sijoittamista. Itselläni ei ole mitään kynnystä tehdä mitä vaan työtä jos omia hommia ei yhtäkkiä olisikaan, siksi minua ei lainalla olo jännitä. Mieskin on sellaisissa töissä, että ne eivät tekemällä lopu. Tyytyväinen olen nykyiseen tilanteeseen. Ihmettelen vaan miten ei aiemmin ostettu.
Pankkiin vaan!
Mä ostin heräteostoksena kämpän. Hups. Tykkäsin kyllä olla vuokralla, oli niin huoletonta se. Lisäksi tykkäsin siitä “no siis jos haluun muuttaa vaikka Peruun niin voin vaan lähtee” -aspektista. Mutta ostin oman kun selasin Etuovesta asuntoja ja tuli se “toi on pakko saada” asunto vastaan… 2km keskustasta, puutalo ja oma piha. Ei voi muuta oikeen enää toivoa 🙂
Me ostimme jo opiskelijoina ensimmäisen oman kodin, mutta myimme sen valmistumisen jälkeen. OStettiin uusi ja ajateltiin pysyä siinä ikuisuus, mutta toisin kävi… lähdimme ulkomaille ja laitettiin paritalon puolikas vuokralle. Jäimme ulkomaille seitsemäksi vuodeksi ja koko tuo aika asuttiin vuokralla. Ostettiin yksi sijoituskämppä. Suomeen palattuamme ostimme talon. On kiva, että on oma. Mutta samalla se sitoo tosi paljon. Toisaalta sen minkä on ostanut, voi aina myydä eteenpäin, jos halajaa muutoksia 😀
Ostimme asunnon viime syksynä. Olemme kolmekymppisiä mieheni kanssa ja asunnon hankinta jäi näin “myöhäiseksi”, koska emme tienneet mihin halusimme asettua (eikä kyllä tiedetä vieläkään). Etsimme kohtuuhintaisen ja helposti jälleenmyytävän asunnon kehittyvältä alueelta. Aiomme asua tässä “pakolliset” kaksi vuotta ja katsella sitten isompaa kotia, kunhan ollaan ensin harjoiteltu tällä vähän pienemmällä omistusasumista. Jospa sinä aikana valkenisi kuinka kauas työpaikoistamme haluamme muuttaa.
Maksamme lainaa ja vastiketta lähes saman verran kuin maksoimme entisestä 15 neliötä pienemmästä asunnosta vuokraa, joka olikin aika suuri vauhdittaja omistusasumiseen. Tässä kuitenkin kartutamme pääomaa itsellemme, emmekä lihota muiden rahapussia koko summalla.
Asutaan poikaystävän kanssa vuokralla. Syy on taloudellinen ja vuokralla asumisen vapaus. Toinen opiskelee ja toinen käy töissä, ja töissä käyväkin haluisi vaihtaa työpaikkaa. Joten asuntolaina tuntuisi liian, noh, kuristavalta.
Joten meidän tilanteessa on helpointa asua vuokralla.
Jos tilanne olisi toinen, kummatkin vakityössä ja vieläpä mukavissa, voisi oman asunnon ostoa harkita vakavasti.
Asun toistaiseksi vuokralla, mutta suunnittelen oman asunnon ostoa. Hakusessa olisi hyväkuntoinen ja tilava yksiö tai pieni kaksio joltain mukavalta alueelta. Pankissa en ole vielä käynyt, mutta menossa jo loppuviikosta. Tuloni ovat pienehköt ja olisin ostamassa asuntoa yksin, joten saa nyt nähdä mikä tuomio pankista tulee. Toisaalta tällä alalla töitä on lähestulkoon varmasti tarjolla tulevaisuudessakin, ja olen valmis tekemään vaikka mitä duunia jos nykyinen työ loppuisikin. Lisäksi vanhempani avustavat minua taloudellisesti ja takaavat lainan.
Olen ajatellut niin, että vaikka laina tuntuu yksin otettuna mielettömän isolta, niin se on kuitenkin tavallaan säästämistä ja itselleen maksamista. Yksiöiden vuokrat ovat täällä niin korkealla, että samalla summalla lyhentää jo lainaakin.
Minua kiinnostaisi tietää minkä ikäisinä ihmiset ovat hankkineet ensiasuntonsa ja milloin mielestänne on “liian myöhäistä” lähteä ostamaan ensimmäistä omaa asuntoa (olettaen että laina-aika on pitkä)? Itse olen kohta kolmekymppinen sinkku ja asun tällä hetkellä vuokralla. Opiskelen ja teen töitä silloin kun niitä on tarjolla (olen siis freelancer eikä omalla alallani usein ole vakituista työtä edes mahdollista saada). Vuokrani on tällä hetkellä suorastaan ryöstöhalpa asunnon kokoon/kuntoon/sijaintiin nähden, eivätkä satunnaiset tuloni riittäisi kummoiseenkaan lainaan. En siis koe järkevänä lähteä yksin ostamaan asuntoa, etenkin kun minulla on säästöjä 0 euroa. Toisaalta ahdistaa elää sitku-elämää (“ostan asunnon sitku mulla on joku jonka kanssa maksaa lainaa) mutta tällä hetkellä vuokra-asuminen on käytännössä ainoa mahdollisuus.
Me ostettiin viime syksynä, ikää 27 ja 24. Keväällä päästiin kumpikin täysillä mukaan työelämään, joten oman asunnon hankinta oli aika selvää. Pari sataa euroa kuukausimenot kasvoivat (mihin nyt kokopäivätyöläisenä on helposti varaa) ja “omistuksen” lisäksi saatiin 20 neliötä + 1 huone lisää verrattuna vuokrakämppään. Plussana tietenkin myös se, että sisustukselliset ratkaisut voi tehdä oman mielen mukaan.
50-luvun kerrostalossa sijaitseva asunto säväytti heti alkuunsa, oli freesin oloinen, putki- ja sähkörempat tehty, siisti kylppäri ja keittiökin uusittu – harmi kun ei noviiseina osattu katsoa kriittisesti kaikkea mahdollista. Matkan varrella on selvinnyt, että koko remontti on tehty periaatteella “halvinta mitä saa”. 🙁 Keittiö esim. on oikein kaunis, mutta sähkötyöt on tehty puutteellisesti: jääkaappi oli kiinni pistorasiassa jossa ei ollut suojakoteloa (= laiton), tiskikoneelta puuttui sähköliitäntä kokonaan, sähkökaapissa sulakkeiden ohjetekstit eivät täsmänneet (tämänkin pitäisi kai säännösten mukaan olla kunnossa) jne.
Onneksi sentään myyntihinnasta lähti useampi tonni pois, vaikka tietysti jälkeen päin on miettinyt että ensimmäinen tarjouksemme (17 000e mh:ta matalampi) oli varmaan lähempänä oikeaa arvoa kuin mitä lopulta maksettiin… Vähän kyllä on sellainen olo, että seuraava asunto sais olla remonttikunnossa niin että voisi itse kikkailla keittiöt sun muut kuntoon. Ainakin tietäisi että ne on hyvin tehty! 🙂
Me ostimme rivitalosta päätykaksion vajaa kaksi vuotta sitten. Aivan uusi rivitalo, ehdimme valita pintamateriaalitkin. Minä olin 21-vuotias ja opiskelija ja mies 24-vuotias vakkaritöissä oleva. Välillä vähän tiukkaa tietty ollut, koska opiskelen, mutta kaikkeen tarpeelliseen on aina rahat riittänyt. Nälkää ei oo nähty 😀 Mies oli ehdoton, että haluaa oman asunnon eikä asia minua haitannut 🙂 Tuossa asunnossa asumme todennäköisesti siihen asti, että valmistun eli vielä pari vuotta. Sitten olisi tarkoituksena rakentaa oma talo 🙂 Siitä kovasti unelmoidaan, kun ei olla rivari/kerrostalo ihmisiä. Mutta mielestämme oli järkevää maksaa lainaa kuin vuokraa tyhjään. Uuden asunnon ostamisessa oli se hyvä puoli, että yhtiövastike on pieni ja asunto on todennäköisesti helppo myydä koonsa ja uutuudensa takia. Sisustimme myös maltillisesti ja moneen makuun sopivasti. Vaikka tietysti omaa makuamme mukaillen 🙂 Meillä siis mies vastaa paljon yksin lainanmaksusta,koska opintotuesta ei riitä hirveästi lainaan 😀 Mutta asiat helpottuu, kun valmistun ja pääsen töihin kokopäiväisesti 🙂 Eli suosittelen oman ostamista!
Moikka!
Tätä olen puntaroinut viimeisen vuoden aikana paljon ja juuri asunnon ostaneena täytyy kallistaa puntari omistusasunnon suuntaan.
Perusteluni vuokra-asumiseen ovat mielestäni olleet tähän saakka hyvät. Voin nauttia elämästä Helsingin ydinkeskustassa asunnossa, jota minulla ei olisi varaa omistaa. Nautin upean vanhan talon tunnelmasta järjettömän paljon: korkeat huoneet, kakluuniuuni ja kauniit ikkunasyvennökset ovat aina kuuluneet haavekotiini. Huonot puolet? Liian pieni keittiö, huono kodinkoneiden varustelutaso, olemattomat säilytystilat ja tieto siitä, ettei voi kuitenkaan saada kodista koskaan täysin oman mielen mukaista.
Keskusta-asumisen unelmaa on ollut ihana toteuttaa viimeiset vuodet, mutta haave kaappitilasta, astianpesukoneesta, kodinhoitohuoneesta ja muista mukavuuksista alkoi jyskyttää takaraivoissa todella lujaa viime syksynä. Sisustusunelmat. Oma sauna. Terassi. Aamukahvit omalla pihalla. Näitä riittää. Varjopuolena tietenkin avioliitto pankin kanssa, mutta oikein suhteutetun lainamäärän kanssa on sekin ihan siedettävä taakka. Varsinaisen omakotitaloasumisen ja kiinteistön omistamisen varjopuolet avautuvat minulle ehkä vasta varsinaisen muuton jälkeen. Tällä hetkellä – ja tässä elämäntilanteessa – omistaminen tuntuu kuitenkin helposti paremmalta ratkaisulta.
Elämäntilanteeseeni kuuluu mies, kissa, vakituinen työpaikka ja sen verran ikää, että ajatus baarittomasta viikonlopusta ei enää hirvitä. 🙂
– Kaisa
sentimjourney.blogspot.com
Mahdoton nainen: 32 olin mää ja yksin otin lainan. Aattelin ettei sellasta miestä löydy joka haluis mun kaa talvisin jääkaappikylmään puukämppään 😀
Vuokralla ainakin toistaiseksi, mutta haaveissa olisi kyllä oma asunto,mieluiten rivitaloasunto tai omakotitalo sitten joskus miesystävän kanssa.Vuokralla asumisessa on huonot ja hyvät puolensa aina, mutta tällä hetkellä se on pakollista kun ei ole varaa ottaa lainaa omaa varten kun ei ole töitä eikä koulu ole vielä päätöksessä, joten ei ole mikään kiire vielä onneksi ainakaan itsellä, mies toki haluaisi jo oman mutta hankalaa ilman rahaa on ostaa mitään.
Toisen oma. Vapaus, helppous ja Helsingin keskusta ennen kaikkea.
Olen aina asunut omistusasunnossa, se on tuntunut luontevimmalta. Asiaa on helpottanut, että ensimmäinen (parikymppisenä ostettu) asunto oli pikkupaikkakunnalla, jossa hinnat olivat paaaljon edullisemmat kuin täällä pk-seudulla.
Tarpeen mukaan ja paikkakunnan vaihtoehtojen yhteydessä asunnot ovat vaihtuneet sopivimmiksi ja joka ikinen kerta olen saanut myydessä ihan kivasti voittoa, joten aina on päässyt vaihtamaan vähän isompaan / haluamallee alueelle.
Olen tehnyt asuntovaihtoja myös yh-äitinä, jolloin rahaa ei todelaakaan liikaa ollut, eikä pelottanut. Mietin aina, että jos jotain ihan katastrofaalista tapahtuisi, niin kämpän voi aina myydä.
Tykkään, että kotia voi kukaan muu myydä alta, saan touhuta ja väkertää mitä itse haluan. Lainojen korotkin ovat niin alhaiset nykyäään, että ihan kivaa on omistaa. Tosin ikinä en ole vuokralla asunut, joten vertailemaan en tietenkään pysty. Mutta mitä olen kuullut Hgin vuokratasosta, niin en kyllä haluaisi sellaisia summia maksaa kuukausittain pelkästä asumisesta.
Asuin vuokralla kivassa yksiössä hyvällä sijainnilla (Kallio). Vuos sit kuulin, että ulkomailla asuva omistaja on pistämäs asunnon lihoiks. Ei ollut tarkoitus ostaa asuntoa, mutta ohittamaton tilaisuus tuli kohdalle. Punnitsin ja katselin ensin vuokra-asuntoja, joiden hinnat oli keskustassa ja lähialueella ihan pilvissä. Lisäks olin hyvin ihastunut yksiöön ja alueeseen. Sain kämpän ostettua ilman välittäjää ja oon tyytyväinen kauppaan. Musta tuli asuntovelallinen viime keväänä, ikää 21v. (kyllä tätä on kaverit ihmetellykki et miten sä uskallat, ei vissiin oo tapana toimia tällä tavalla näin nuorella iällä ja opiskelijana…)
Ei edes ahdista toi suuri lainan määrä, enemmän ahdistaa kun ei ole tietoa siitä, kuinka kauan saa vuokra-asunnossa asua ja milloin pitäis taas muuttaa. Varsinki ku oon vähän kranttu sijainnin suhteen, kaiken pitää olla lähellä ja ympäristön viihtyisä. Ja voihan tän aina myydä jos siltä tuntuu. Nyt tuntuu ihan oikeesti kodilta ku rempattiin kesäl 🙂
Isommis kaupungeis on se ongelmana, et vuokra-asunnot on kiven alla ja helvetin kalliita. Varsinki yksiöt maksaa suhteessa ihan mahdottomia, ei niit saa alle 600/kk. Mun mielest oma asunto on hyvä sijoitus. Vuokralla sun rahat menee jolleki toiselle, tässä sä periaattees maksat sitä vuokraa omaan taskuun.
ps. kiitos kivasta blogista 😉
Me asuimme ensin 4 v. vuokralla ja sitten vuokran vaan noustessa ja noustessa muutimme uuteen asumisoikeusasuntoon. Siinä viihdyimme useamman vuoden kunnes tuli halu ihan omaan kämppään. Aika nopsaan ostimme 50-luvun kerrostalosta pommikuntoisen kolmion, jonka remppasimme kokonaan katosta lattiaan. Pistorasiat oli sinitarralla kiinni seinässä jne. Tässä viihdyimme viitisen vuotta ja sitten rakensimme oman talon. Kyllä se oma aina kannattaa enemmän kuin vuokrallaolo. Jälkikäteen olemme hiukan harmitelleet miksemme ostaneet omaa jo aikasemmin, olisi päässyt tässä rakentamisvaiheessa helpommalla eli pienemmällä lainalla. Oman myydessä jää normaalisti muutama kymppitonni voittoakin.
Oma, jos suinkin mahdollista.
Olimme opiskelijoita ja osa-aikatöissä. Emme saaneet asumistukea, vaan kaikki tienattu kului vuokraan eli vuokranantajan taskuun. Ihan järjetöntä uutteroida ei minkään takia. Vajaa vuosi myöhemmin mies sai vakityön. Kaikki liikenevä säästettiin ja aloitettiin vimmattu asunnon etsintä. Reilu puoli vuotta myöhemmin löytyi kohtuullisen sopiva, saimme pankista myönteisen lainapäätöksen ja kaupat tehtiin 24- ja 26-vuotiaina. Olisimme tehneet jo puolitoista vuotta aiemmin, jos olisi taloudellisesti ollut mahdollista.
Asunnon etsinnän aikaan esikoinen ilmoitti tulostaan, joten vaatimuksena oli kolmio, leikkipiha, rauhallinen seutu, hyvät ulkoilumaastot ja kauppa/koulu/päiväkoti lähellä. Se tarkoitti poismuuttoa keskustasta ja auton ostoa. Jotta varat riittivvät, ostettiin pintaremontin kaipaava asunto, jonka tosin remppasimme vasta pari vuotta myöhemmin rahat säästettyämme.
Syyt oman ostoon: tienattujen rahojen menetys toisen taskuun, tuleva perheenlisäys ja se, että vuokrataloyhtiöömme oli tulossa mittava putki/sähkö/ikkunaremppa, jonka vuoksi meidän joka tapauksessa olisi pitänyt muuttaa.
Mun mielestä vuokralaisena on kahlitumpaa asua kuin omassa; asunto voidaan myydä alta koska vain (kodissasi ravaa asunnonkatselijoita), sinut voidaan irtisanoa koska vain, vuokra nousee jatkuvasti etkä voi vaikuttaa taloyhtiön toimintaan (esim. saat viimeisenä tietää tulevista remonteista ja joudut kiireellä etsiin väliaikaista/uutta kämppää), et voi sisustaa/remontoida mieleiseksesi. Vuokralla-asujat vetoavat siihen, että asunto ei sido paikkaan. Mutta yhtä lailla omistusasuntonsakin voi pistää vaihtoon -myy tai laittaa vuokralle. Omistusasunto on myös vanhuuden turva.
Vuokralla asuminen kannattaa vain, jos vuokra on edullinen ja sen vuoksi jää rahaa sijoitettavaksi muutoin tai tietää asumisensa ko. paikassa lyhytaikaiseksi.
Ostin yksiön kalliosta 3 vuotta sitten ja tyytyväisenä makselen lainaani. Kaverini muutti viereiseen taloon ja maksaa vuokrayksiöstään n.200 enemmän kuukaudessa kuin minä lainastani sekä yhtiövastikkeesta.
Hieman huvittaa, kun omani on vielä huomattavasti paremmassa kunnossa.
Ainakaan keskustassa (missään isoissa kaupungeissa) en asuisi vuokralla.
Hyvällä sijainnilla olevasta asunnosta pääsee aina halutessaan eroon ja ainakin omani arvo on jo noussut 30%.
Ohhoh, yllättävän paljon täällä on omistusasujia. Olen nyt törmännyt ihmisten kummalliseen asenteeseen kun “vielä” 32-vuotiaana etsin itselleni vuokrakämppää, ja vieläpä suhteellisen läheltä Helsingin keskustaa. Terveystilanne on ollut vaihteleva ja olen sinnitellyt töissä, mutta ajatus siitä, että olisin kahlittu töihini ainakin kaksi seuraavaa vuotta (tai no, voisihan sen kämpän heti pistää vuokralle jos ei rahat muuten riitä lainaan, mutta mikäs järki sitä sitten ostaa olisi?) ei houkuta. Tämä ei vain tunnu menevän kovin keskiluokkaisessa insinöörityöyhteisössäni jakeluun. Alkaa tuntua, että olenkin yhtäkkiä B-luokan kansalainen kun joudun perustelemaan niin paljon vuokralla asumista. Myös Pekka Haaviston vuokralla asumista on töissä kummasteltu kovasti, “kyllä niillä tuloilla pitäisi olla omistusasunto, jotain hämärää siinä järjestelyssä on”. Itse en ole koskaan kokenut vuokra-asumista mitenkään huonompana ratkaisuna, ehkä siksi että omat vanhempani ovat aina asuneet vuokralla.
Minä asun vuokralla siksi, että näillä tuloilla ei saa muuten mitään sukan varteen. Tuntuisi hurjalta pistää satasia jonkun muun taskuun. Ja vuokrakämpässä asuessa oli aina pelko, että vuokra nousee tai omistaja myy, ei oikein kiintynyt kämppiin. Pienen kaksion kun myin, käytin välittäjää, joka teki kaikki paperihommat sun muut, mutta ei näyttöjä, koska halusin itse esitellä kämppää. Itsehän siinä asun ja parhaiten ostajien kysymyksiin osaan vastata! 5500Euron myyntivoitosta meni 1200 euroa välittäjällä. Isommat firmat olisi vieneet 400 tonnia… :/
Eli en asu vuokralla vaan omassa…hoh hoijaa! :)))
Ostin juuri viime vuonna oman saunallisen yksiön. Olen vasta parikymppinen, mutta vanhempani olivat lapsesta asti alkaneet kerätä minulle rahaa asuntotilille ja pankista sain lopun lainan.
Asun kivassa kaupungissa Jyväskylässä ja voin sanoa, että ostin aivan läheltä keskustaa todella edullisesti asunnon. Nyt on tekeillä sitten keittiöremontti ja muuta remonttia tulee ajan myötä lisää. Saan sisustettua asuntoni juuri niin kuin itse olen halunnut! 🙂
Maksan lainaa saman verran kuin vuokraa kuukaudessa. Erona on että minulla on kymmenen vuoden päästä velaton oma asunto. Tälläinen ei tosin tulisi kyseeseenkään oikein missään pääkaupunkiseudulla.
Kun kotoa muutin 20 ikävuoden kynnyksellä, vuoden olin vuokralla ja loput olen asunut omassa. Nyt menossa toinen oma asunto. Jos on mahdollisuutta ottaa lainaa ja saada oma asunto, ehdottomasti. Se rahan määrä minkä lainaan laitat, laitat itselle. Vuokrat menee aina toisille ja nehän ei ole mitään halpoja. Asunto on sellanen hankinta, jonka arvo harvoin laskee. 🙂
Onnea mietintöihin ja metsästykseen!
Kaikki asunnonomistajat täällä sanovat, että kaikki omistusasuntoon laitetut/lainatut rahat tulevat itselle, mutta eihän se nyt _ihan_ niin mene. Pankithan ei ole mitään hyväntekeväisyyslaitoksia, vaan ottavat korkoa myöntämästään lainasta. En nyt edes yritä väittää, että korko olisi pitkälläkään maksuaikataululla samaa luokkaa kuin vastaavassa ajassa vuokraan käytetyt rahat, mutta ei se laina kuitenkaan mitään ilmaista ole. Onko kukaan muuten laskenut miten paljon olette korkoineen todellisuudessa maksaneet asunnosta pitkän ajan kuluessa (jos ei huomioida arvonnousua)?
No kyllähän se näkyy pankin sivuilla maksusuunnitelmassa koko ajan paljon on korko ja paljon lyhennys kuukaudessa. ja näinä matalan koron aikoina korko ei kauheasti ole…
Minulle omistusasuminen ei ole koskaan ollut mikään suuri tavoite, viihdyin vuokralla oikein hyvin.
Ostimme ensimmäisen oman asunnon kaksi vuotta sitten, “vasta” nelikymppisinä. Asuimme näinkin pitkään vuokralla, koska meillä oli niin huippukiva ja edullinen asunto Helsingin keskustasta – kun vastaavan löytyminen sopivalla hinnalla ei näyttänyt kovin helpolta, asia vaan jäi.
Olemme lapseton työssä käyvä pari ja meiltä jäi koko vuokralla asumisen ajan säästöjä. Kun sitten uusien naapurien elämän ääniin kyllästyneinä päätimme viimein aktivoitua asunnonostorintamalla, uusi ihana, juuri omanlaisemme löytyikin yllättävän helposti täältä Punavuoresta, parin korttelin päässä edellisestä kodistamme. Ensin vähän harmittikin, että näinkö helppoa ja mahdollista se olikin, mutta olen ollut lopulta tosi tyytyväinen miten asiat menivät. Kun olimme saaneet jo ison osan asunnon hinnasta kasaan, ei lainan määrä ja sen maksaminen ole tuntunut missään – ei siis ole tarvinnut stressata näistä missään vaiheessa. Minusta elämää ei kannata hukata vain talodellista optimointia tai vastaavia ajatellen.
Omassa, ihanassa asunnossa asuminen on kyllä yllättävän kivaa – ja vielä erityisen kivaa siksikin, että tämä on ollut itselle “uutta”. Kaipa tässä kävi aika hyvä tuurikin monenkin asian suhteen. Mutta ei tässä minusta toisaalta niin massiivisen suurta eroa ole. Tärkeintä on löytää kuhunkin elämäntilanteeseen sopiva ratkaisu eikä toimia “kuten muutkin” tai “miten tässä iässä pitäisi”.
Oman kokemukseni pohjalta suosittelen säästämään ainakin jonkin verran: helpottaa tosi paljon lainaa ottaessa ja myös sitä maksaessa. Toki elämäntilanteita ja näkökantoja on monia.
Toivottavasti löydät oman ratkaisusi 🙂 Ja mitä ikinä päätätkin: älä ressaa äläkä kadu! Näissäkin asioissa, suuntaan tai toiseen, mieltään ehtii, ja voi muuttaa.
Terve!
Ei nyt liity aiheeseen, mutta löysin blogiisi Talo&Koti-lehden jutun kautta:) Ihastuin tuohon sinun roikkalamppuusi ja haaveilen samanmoista pojan huoneeseen. Lainasin kuvan ja linkitin tänne, toivottavasti ei haittaa:)
http://kirpparikeijun.blogspot.com/
Mahdoton Nainen tuossa yllä taisi tarkoittaa siis sitä, että omistusasuntoa ei makseta pelkästään itselle, vaan todella merkittäviä summia menee myös pankille, eikä kokonaiskuluja välttämättä hahmota kuukausittaisista korkoeristä. Lisäksi koskaan ei kannata tuudittautua siihen (tai ottaa lainaa sen takia), että “kun korko on nyt niin matalalla”. Matalalla se ei tule pysymään.
Asun itse omistusasunnossa, ja mikäli mahdollista, tulen toivottavasti tulevaisuudessakin asumaan. Omistusasumisen aivan ehdoton valtti on se, että asunnon pysyvyys on itsestä ja omasta taloustilanteesta kiinni. Vaikka oma taloudellinen tilanne jossain vaiheessa hankaloituisikin, asialle voi sentään edes yrittää tehdä jotain. Jos vuokranantaja päättää myydä asunnon altasi, sille et voi tehdä yhtään mitään – ellet sitten halua ostaa asuntoa itsellesi. Tietysti sekin on etu, että asunnon saa lopulta omiin nimiinsä ja osaksi omaa omaisuuttaan, mutta sitä ei mielestäni kannata miettiä, jos taloudellinen tilanne on vielä niin epävakaa, ettei ole varma, pystyykö selviytymään kuukausittaisista lyhennyseristä, vai olisiko vuokran kanssa siltä osin helpompi elää.
Tärkeintä omistusasumista suunnitellessa on mielestäni aivan ensisijaisesti parhaan mahdollisen asuntolainasopimuksen neuvotteleminen. Asuntolainojen kanssa kannattaa olla todella tarkkana, sillä oikeanlaiset lainaehdot säästävät helposti tuhansia euroja. Kannattaa lainatarjouksia pyytäessä pitää mielessä se, että pankki ei ole hyväntekeväisyyslaitos ja jokaisen pankin tavoitteena on tienata mahdollisimman paljon rahaa lainatessaan. Marginaali on hyvä kilpailuttaa useamman pankin välillä ja vaatia yhdeksi sopimusehdoksi se, että korkolähdettä saa muuttaa milloin haluaa tai tietyin väliajoin (joko ilmaiseksi tai pienellä korvauksella). Jotkut pankit (esim. Handels) eivät tarjoa sitä mahdollisuutta asiakkaalle enää ollenkaan, kun toisilla se on edelleen helposti neuvoteltavissa. Lisäksi tasalyhennyslaina on taloudellisesti ehdottomasti paras lainamuoto, muita en itse edes harkitsisi.
Vuokralla – oma asunto olisi ihana, mutten ole lainakelpoinen.
Lisäksi on vapauttavaa ajatella, että halutessaan asunnosta pääsee kuukaudessa eroon. Olen viime vuosina muuttanut useasti eri kaupunkeihin töiden ja opiskelujen perässä.
Kaverini jätti haluamansa opiskelupaikan vastaanottamatta,koska asuntolaina oli maksettavana,eikä paluu opiskelijabudjettiin onnistunut. Nyt hän katuu,ettei lähtenyt opiskelemaan.
KIITOS kaikille kommentoineille (<taipuuko toi noin, hitto mää oon väsyny)! Lisääkin kokemuksia saa laittaa 🙂
Oma, oma oma. Ostin ensimmäisen oman yksin, se oli itsenäistävä ja vapauttava asia ja myin sen pikavauhtia viikossa pois kun muutin vuokralle 1,5 vuodeksi poikaystävän nurkkiin. Nyt omistetaan yhteinen rivarikolmio ja olen niin onnellinen omasta kodista. Asunnon omistaminen on asennekysymys!
Asuminen maksaa aina, rohkeasti vaan omaa ostamaan jos lainaa saa. Etenkin jos on puoliso jonka kanssa on “samassa lirissä”. Itse ostimme asunnon viime keväänä. Molemmat ollaan alle 30-v. opiskelijoita ja vauvakin pyöräytettiin samaan syssyyn. Mies tosin sattuu olemaan sellaisella alalla että kotoa soitellaan oman alan töihin ja varalta vielä vakkariduuni letkeissä hanttihommissa.
Ennemmin minä pankille korkoina makselen kuin jonkun muun pussiin, pankki sentään antaa kutsua kotia meidän omaksi ;). Ihan oman näköistä elämää on varaa elää velallisenakin. Oman asunnon ostaminen on järkevintä säästämistä mitä on, asuminen kun sattuu olemaan elämisen suurin menoerä. Itse säästimme asp-tilille ja saimme kivan palkkion ostamisesta.
Elämä on elämistä varten, kaikenlainen jossittelu ja sittenkun pähkäily on turhaa hätävarjelun liiottelua!
Vuokralla; sis.asumisen ja veden 900e
Vuokralla asun ja asun vielä muutamia vuosia. Opiskelijoita löytyy taloudesta kaks ja muutamia vuosia on vielä jäljellä. Tavallaan ei olisi mitään järkeä ostaa omaa, kun asumistuella kuitenkin maksaa ihan hyvän osuuden vuokrasta, ja sitähän omassa ei tietenkään saisi.
Jossain tulevaisuudessa siintää ajatus siitä omasta asunnosta – tai talosta, koska mies just totesi että kerrostaloasuntoo nyt ei oo mitään järkeä ostaa. Maanviljeilijöiden lapsia ollaan molemmat ja aika kovasti vetää veri jonnekin metsän keskelle. Eli kunhan opinnot on ohi, edessä lienee joko rakentaminen tai joku vanha ränsistynyt ihanuus 🙂
(Mut lisään vielä: jos taloudellisesti olis mahdollista hankkiutua tohon oma talo -vaiheeseen huomenna, olisin jo menossa.)