• Projekteja kesään/ Summer projects

    Mulla on paha tapa keräillä kaiken näköisiä kunnostus projekteja, jotka ei loppujen lopuksi ikinä valmistu. Siellä ne kaksi tai kolme Tapiovaaran tuoliakin on appivanhempien hallissa majaillut jo useamman vuoden. Nämä kaksi olen kuitenkin päättänyt saada kuntoon kesän aikana. Kaappi saattaakin näyttää tutulta niille jotka ovat seurailleet mua instagramissa jo pidemmän aikaa. Ja onpa se näkynyt aikoinaan myös täällä blogin puolellakin, kun vielä kirjottelin Likaista parkettia Lilyssä. Upea laatikosto tuli mukana mökkikaupoissa muutama vuosi takaperin. Olen haaveillut sen kotiin tuomista jo pidemmän aikaa. Ja kun ostettiin isompi asunto ja tilaa oli, niin päätin tarttua tuumasta toimeen. Useamman (kymmenen) vuoden kuitenkin ulkovarastossa majailleena se on saanut hieman kylkeensä kolhuja, kosteusvaurioita sekä myös hajuhaittoja, jotka mies haistaa vähän liiankin tarkkaan. Ollaan yritetty vaikka mitä hajunpoistomenetelmiä, mutta mistään ei ole ollut kunnolla apua. Nyt ajatuksena siis olisikin maalata kaappi, sisältä ja ulkoa. Toisaalta olisi kiva pitää kaappi tuollaisessa kulahtaneessa charmantissa ulkasussa, mutta kun tuo väri on huono meidän olohuoneeseen koska seinä on niin samaa sävyä. Uudeksi sävyksi ajattelin jotain hieman tummempaa, mielessä kävi Tikkurilan Mantteli (M499), mutta olisiko teillä jotain hyviä ehdotuksia?
    Keinutuolista meillä haaveili mies. Tuntui aika haasteelliselta löytää oikeanlaista tuolia, jossa täyttisivät molempien toiveet eli hyvä keinua ja kaunis ulkonäkö, varustettuna vielä kohtuullisella hintalapulla. Wieniläiskeinutuolia metsästin hyvän aikaa torista, fb-kirppareilta, irl-kirppareilta jne. Aina olivat joko liian kaukana, tai huono kuntoisia. Viime syksynä sitten sattuikin löytymään ihan Vaasasta tämä suht hyväkuntoinen yksilö. Sen verran kuitenkin maalipinta on hilseillyt ja ruuvit löysällä, ettei rakkaus ja huolenpito olisi pahitteeksi. Ajattelin siis joku kaunis kesäpäivä roudata sen parvekkeelle ja purkaa koko helahoidon, jonka jälkeen hion ja maalaan pinnat.

    Here’s my projects for the summer! Drawer needs some fixing in wooden parts and some new paint. It smells bad and we have tried everything to get the smell away and now I decided to paint it and hope that it will work. I would love to retain the charming look of the worn out paint but the color doesn’t work with our living room walls because it’s almost the same shade. I would like the new color to be a bit darker, any suggestions?
    My husband was the one who wanted rocking chair. There wasn’t many option that would fill up our criteria since it had to be comfortable and good looking, with reasonable price tag. Luckily we found the perfect one nearby. It only needs some sanding and new paint and it will be perfect!

  • Messuosasto

    Viimeinkin! Luvattoman kauan tässä kesti, mutta vihdoin kaikkien kiireiden jälkeen ehdin kirjoittelemaan messuista. Vasaramessut järjestettiin siis jo tovi sitten Mustasaaren Botniahallissa. Messu viikonloppu oli oikein mukava ja antoisa, vaikka itse satuinkin harmikseni sairastelemaan juuri messujen ajan. Messuosaston toteutus sujui helposti, suuri kiitos siitä mahtaville yhteistyökumppaneilleni. Vaikka isompia juttuja löytyi jo itseltäni valmiina, ei messuosasto olisi ollut lähellekään tuota luokkaa, ellen olisi saanut niin mahtavia tuotelainoja.
    Ensi kertaa messuilla olevana oli monta pientä asiaa jota ei osattu ottaa huomioon, mutta seuraavalla kerralla sitten viisaampana! Itse jäin myös hieman harmittelemaan että projekti tuli niin pikaisella aikataululla, ettei meillä ollut mahdollista laittaa pintamateriaaleja osastollemme. Itsehän haikailin niiden viininpunaisten kalkkimaalattujen seinien perään. Eikä joku kiva lattiamateriaalikaan olisi pahitteeksi ollut. Näillä kuitenkin mentiin ja hyvin pärjättiin!
    Kaiken kaikkiaan hienot messut ja mahtava uusi kokemus! Iso kiitos yhteistyökumppaneille ja Pohjanmaan Expolle. Sekä  kolmelle mahtavalle bloggaaja kollegalleni jotka jaksoivat tsempata ja auttaa tarpeen tullen.

    Yhteistyökumppanit ja tuotteet
    – Kukka-asetelma

    Minun Min
    – Tom Dixon valaisin
    – House Doctor marmorialunen
    – Nicolas Vahé ruoat
    – House Doctor aterimet
    – Bibol bambukulhot

    Madesign
    – Beni Ouarain matto

    Hemtex
    – Maljakko

    Myös Maijulle kiitos Thonetin ja taljan lainasta! Sekä muusta avusta.