• Messuosasto

    Viimeinkin! Luvattoman kauan tässä kesti, mutta vihdoin kaikkien kiireiden jälkeen ehdin kirjoittelemaan messuista. Vasaramessut järjestettiin siis jo tovi sitten Mustasaaren Botniahallissa. Messu viikonloppu oli oikein mukava ja antoisa, vaikka itse satuinkin harmikseni sairastelemaan juuri messujen ajan. Messuosaston toteutus sujui helposti, suuri kiitos siitä mahtaville yhteistyökumppaneilleni. Vaikka isompia juttuja löytyi jo itseltäni valmiina, ei messuosasto olisi ollut lähellekään tuota luokkaa, ellen olisi saanut niin mahtavia tuotelainoja.
    Ensi kertaa messuilla olevana oli monta pientä asiaa jota ei osattu ottaa huomioon, mutta seuraavalla kerralla sitten viisaampana! Itse jäin myös hieman harmittelemaan että projekti tuli niin pikaisella aikataululla, ettei meillä ollut mahdollista laittaa pintamateriaaleja osastollemme. Itsehän haikailin niiden viininpunaisten kalkkimaalattujen seinien perään. Eikä joku kiva lattiamateriaalikaan olisi pahitteeksi ollut. Näillä kuitenkin mentiin ja hyvin pärjättiin!
    Kaiken kaikkiaan hienot messut ja mahtava uusi kokemus! Iso kiitos yhteistyökumppaneille ja Pohjanmaan Expolle. Sekä  kolmelle mahtavalle bloggaaja kollegalleni jotka jaksoivat tsempata ja auttaa tarpeen tullen.

    Yhteistyökumppanit ja tuotteet
    – Kukka-asetelma

    Minun Min
    – Tom Dixon valaisin
    – House Doctor marmorialunen
    – Nicolas Vahé ruoat
    – House Doctor aterimet
    – Bibol bambukulhot

    Madesign
    – Beni Ouarain matto

    Hemtex
    – Maljakko

    Myös Maijulle kiitos Thonetin ja taljan lainasta! Sekä muusta avusta.

  • Kitchen project

    Here’s a little teaser about a latest work project I did. It was pleasure to be involved in the planning process of this beautiful kitchen. Not that the owner of the kitchen (and home) couldn’t do the planning herself but sometimes you just need a “hand holder” and a professional to show you different options. For more pictures go to Maiju’s blog.

    Tässä pieni teaseri liittyen viimeisimpään työprojektiini. Oli mahtavaa olla mukana suunnittelemassa tätä kaunista keittiötä. Ei epäilystäkään, etteikö keittiön omistaja olisi osannut itsekin suunnitella vallan kaunista köökiä, mutta joskus jokainen tarvitsee “kädestä pitäjää” ja ammattilaisen näkökulmia asioiden toteutukseen sekä vaihtoehtojen kartoittamiseen. Käykäähän kurkkaamassa lisäkuvia Maijun blogista.