• Uuden alku/ New beginnings

    Nyt saa vihdoin kilistellä! Monen kuukauden odotus ja työ palkitaan, kun vihdoin saatiin Still Life blogs sivusto auki! Olo on kepeä, innostunut ja ennen kaikkea jännittää ihan älyttömästi!

    En olisi ihan äkkiä uskonut tätä päivää tulevan. Olen ajoittain harmitellut Likaisen parketin lopettamista, mutta samalla ollut myös sitä mieltä, että se oli oikea ratkaisu sillä hetkellä vuonna 2012! Anteeks vaan, mutta missä välissä tuo aika noin on juossut? Muistaako Likaista parkettia enää edes kukaan? Lopettamisen jälkeen blogimaailma on mennyt niin suuria harppauksia eteenpäin, että jännittää pysynkö itse enää mukana. Uusia laadukkaita blogeja on syntynyt paljon, mutta onneksi löytyy vielä niitä vanhoja tuttujakin. Hatunnosto siis joka ikiselle heistä jotka ovat vuodesta toiseen jaksaneet blogiaan kirjoittaa, ootte te mielettömiä! Yksi näistä inspiroivista bloggaajista on tietenkin ystäväni ja nyt myös yhtiökumppanini Maiju. Itse yritin muutama vuosi sitten palata blogimaailmaan, mutta sen blogin elo oli hyvin kituvaa, se ei vaan koskaan tuntunut omalta ja oikealta. Ajatus bloggaamisesta on kuitenkin koko ajan kummitellut jossain takaraivossa, varsinkin oman kodin oston myötä, nyt kun on vihdoin mahdollisuus tehdä kodista sellainen kun haluaa. Kun Maijun kanssa viime talvena saatiin idea perustaa oma blogialusta, olin kahden vaiheilla aloittaako taas kokonaan uusi blogi vai jatkaako Likaista parkettia. No, lopputuloksen nyt tiedättekin.

    Viidessä vuodessa toki moni asia on muuttunut. Asuinpaikkakunta on edelleen sama, mutta pieni loft-kaksio on vaihtunut lähes 100 neliön asuntoon Jugend-talosta. Koirien määrä on tuplaantunut eli niitä on nyt kaksi. Minä olen päättänyt opintoni ja työskentelen sisustussuunnittelijana sekä teen lisäksi kuvausjärjestelyjä sekä -stailauksia.  Mies on (se sama edelleen) valmistunut hänkin ja työskentelee alansa työtehtävissä. Ikää on myös kummasti tullut lisää ja toivoa saattaa, että myös järkeä. Tiivistettynä kai voisi sanoa, että ollaan kasvettu aikuisiksi tuon viiden vuoden aikana, vaikka ei se siltä aina tunnu tai näytä. Sen sijaan sisustamisen suhteen ajatus on pysynyt pitkälti samana kuin vuosia sitten. Edelleen tykkään rouheista materiaaleista, kuluneista pinnoista, designista sekä uutena että vanhana, itse tehdyistä asioista ja näiden kaiken yhdistämisestä.

    Sivustolla joudumme vielä tekemään hienosäätöä, joten toivomme pientä kärsivällisyyttä. Varsinkin mobiilinäkymä saadaan toivottavasti käyttäjä ystävällisemmäksi piakkoin. Toivottavasti viihdytte blogin parissa nyt ja tulevaisuudessa! Tervetuloa!

     

    It’s time to celebrate! Finally our website Still Life blogs is ready and rollin. I’m happy and very nervous!

    I’m going to write my blog in english too but now there’s just too much to translate. So long story short; I’m excited to write Likainen parketti again and I hope that all the old followers and new ones find their way in here sooner or later. Enjoy!

  • Messuosasto

    Viimeinkin! Luvattoman kauan tässä kesti, mutta vihdoin kaikkien kiireiden jälkeen ehdin kirjoittelemaan messuista. Vasaramessut järjestettiin siis jo tovi sitten Mustasaaren Botniahallissa. Messu viikonloppu oli oikein mukava ja antoisa, vaikka itse satuinkin harmikseni sairastelemaan juuri messujen ajan. Messuosaston toteutus sujui helposti, suuri kiitos siitä mahtaville yhteistyökumppaneilleni. Vaikka isompia juttuja löytyi jo itseltäni valmiina, ei messuosasto olisi ollut lähellekään tuota luokkaa, ellen olisi saanut niin mahtavia tuotelainoja.
    Ensi kertaa messuilla olevana oli monta pientä asiaa jota ei osattu ottaa huomioon, mutta seuraavalla kerralla sitten viisaampana! Itse jäin myös hieman harmittelemaan että projekti tuli niin pikaisella aikataululla, ettei meillä ollut mahdollista laittaa pintamateriaaleja osastollemme. Itsehän haikailin niiden viininpunaisten kalkkimaalattujen seinien perään. Eikä joku kiva lattiamateriaalikaan olisi pahitteeksi ollut. Näillä kuitenkin mentiin ja hyvin pärjättiin!
    Kaiken kaikkiaan hienot messut ja mahtava uusi kokemus! Iso kiitos yhteistyökumppaneille ja Pohjanmaan Expolle. Sekä  kolmelle mahtavalle bloggaaja kollegalleni jotka jaksoivat tsempata ja auttaa tarpeen tullen.

    Yhteistyökumppanit ja tuotteet
    – Kukka-asetelma

    Minun Min
    – Tom Dixon valaisin
    – House Doctor marmorialunen
    – Nicolas Vahé ruoat
    – House Doctor aterimet
    – Bibol bambukulhot

    Madesign
    – Beni Ouarain matto

    Hemtex
    – Maljakko

    Myös Maijulle kiitos Thonetin ja taljan lainasta! Sekä muusta avusta.